Uutiset

Sukkamestarit aloittaa uuden kasvuvaiheen – norjalainen Aclima ostaa suomalaisen sukkavalmistajan

Sukkamestarit aloittaa uuden kasvuvaiheen – norjalainen Aclima ostaa suomalaisen sukkavalmistajan

Yrityskauppa vahvistaa Sukkamestareiden kansainvälisiä kasvumahdollisuuksia ja luo edellytykset Ylöjärven tehtaan kehittämiselle. Suomalainen tuotanto, yrityksen nimi ja tutut brändit säilyvät. Tavoitteena on kasvattaa Suomen sukkatuotanto kolmeen miljoonaan pariin vuodessa seuraavan 5–8 vuoden aikana. 

Sukkamestarit osaksi Aclima-konsernia

Suomen suurin sukkavalmistaja Sukkamestarit Oy siirtyy norjalaisen tekstiilialan yrityksen Acliman omistukseen. Yrityskauppa avaa Sukkamestareille uuden kasvuvaiheen ja tuo suomalaisen sukkavalmistuksen kehittämiseen vahvemmat taloudelliset resurssit, kansainväliset verkostot ja uusia markkinamahdollisuuksia.

Vuonna 1996 perustettu Sukkamestarit on kehittynyt perinteisestä sukkatehtaasta kansainväliseksi erikoissukkien valmistajaksi. Viime vuosina yritys on investoinut tuotannon modernisointiin ja kapasiteetin kasvattamiseen sekä panostanut teknisesti vaativien sukkien tuotekehitykseen ja vientiin. Erikoisosaamisesta kertoo muun muassa Tanskan puolustusvoimien 750 000 sukkaparin suurtilaus keväällä 2025.

Sukkamestareiden nykyiset omistajat ovat etsineet strategista kumppania kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittamiseksi. Acliman kanssa löytyi yhteinen näkemys pitkäjänteisestä kehittämisestä ja suomalaisen valmistusosaamisen tulevaisuudesta. Koko osakekannan myynti tarjoaa vahvemmat edellytykset tuleville investoinneille ja kasvulle.


”Olemme tehneet pitkään määrätietoista työtä kehittääksemme Sukkamestareista teknisesti vaativien erikoissukkien valmistajan. Olemme kasvattaneet tuotantokapasiteettiamme ja avanneet uusia vientimarkkinoita, mutta kasvumahdollisuuksia on enemmän kuin nykyiset resurssimme mahdollistavat. Acliman myötä saamme vahvemmat hartiat seuraavaan kasvuvaiheeseen ja mahdollisuuden viedä suomalaisen sukkaosaamisen uudelle tasolle”, kertoo Sukkamestareiden toimitusjohtaja Jussi Koskinen.

Suomalainen sukkavalmistus säilyy kasvun keskiössä

Sukkamestarit jatkaa toimintaansa omalla nimellään, tuotanto sekä yrityksen brändit säilyvät Suomessa. Ylöjärvellä jatkavat myös tuotekehitys, markkinointi ja kotimaan myynti.

Acliman tavoitteena on kehittää Ylöjärven tehtaasta kansainvälisesti tunnettu sukkien tuotekehityksen ja valmistuksen erityisosaamiskeskus. Yhteisen kasvusuunnitelman tavoitteena on nostaa tuotanto kolmeen miljoonaan sukkapariin vuodessa seuraavan 5–8 vuoden aikana. Kasvu luo mahdollisuuksia uusille investoinneille ja työpaikoille.

”Meille oli tärkeää löytää kumppani, joka ymmärtää suomalaisen valmistuksen ja henkilöstömme osaamisen arvon. Yrityskaupassa ei ole kyse tuotannon siirtämisestä pois Suomesta, vaan sen kehittämisestä ja kasvattamisesta Ylöjärvellä. Haluamme rakentaa saavutetun päälle ja turvata Sukkamestareiden tulevaisuuden”, Koskinen jatkaa.

Kahden pohjoismaisen erikoisosaajan vahvuudet täydentävät toisiaan

Vuonna 1939 perustettu Aclima on norjalainen teknisiin villavaatteisiin erikoistunut yritys, jolla on vahva asema ulkoilu- ja ammattikäytön markkinoilla. Acliman kansainväliset myyntikanavat ja tunnettuus avaavat Sukkamestareille uusia mahdollisuuksia, kun taas Sukkamestarit tuo konserniin vuosikymmenten kokemuksen sukkien tuotekehityksestä ja valmistuksesta.

Molemmilla yrityksillä on vahvaa osaamista vaativiin olosuhteisiin ja puolustuskäyttöön suunnitelluista tuotteista, joissa laatu, toimivuus ja kestävyys ovat keskeisiä vaatimuksia.

”Sukkamestarit sopii erinomaisesti Acliman strategiaan. Yrityksen erikoisosaaminen, tuotantokyvykkyys ja vastuullisuus täydentävät mallistojamme ja tuotantoamme. Yhdessä voimme rakentaa huomattavasti vahvemman sukkavalikoiman sekä vahvistaa pohjoismaista valmistustamme ja asemaamme kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Acliman toimitusjohtaja Christian Lodgaard.

Vahvempi pohja tulevaisuuden kasvulle

Sukkamestareille yrityskauppa merkitsee mahdollisuutta jatkaa jo aloitettua kehitystä entistä vahvemmalta pohjalta. Kasvun perustana säilyvät Ylöjärven tehtaan henkilöstön ammattitaito, tekninen osaaminen ja suomalainen valmistus. Yhdistyneen liiketoiminnan vuotuinen liikevaihto tulee olemaan noin 50 miljoonaa euroa (517 miljoonaa NOK) ja henkilöstömäärä 186.

”Sukkamestarit on paljon enemmän kuin sukat. Se on 30 vuotta työtä, ammattitaitoa ja yhdessä onnistumista. Olemme selvinneet vaikeistakin ajoista ja rakentaneet osaamisen, josta voimme tänään olla ylpeitä. Uusi omistaja tuo meille lisää mahdollisuuksia, ja me tuomme yhteistyöhön sen, mikä tekee Sukkamestareista Sukkamestarit – suomalaisen sukkaosaamisen ja huippuammattitaidon”, Koskinen kiteyttää.

_______________________________________________________________________________________

Yhteydenotot: 

Aclima (englanniksi): Christian Lodgaard, +47 4164 1823, christian@aclima.no  
Sukkamestarit: Jussi Koskinen, +358 50 582 7230, jussi.koskinen@sukkamestarit.fi 


 

Tietoa Sukkamestareista

Sukkamestarit on vuonna 1996 perustettu Suomen suurin sukkavalmistaja, joka on erikoistunut laadukkaiden, teknisten merinovillasukkien tuotekehitykseen ja valmistukseen.

Yrityksellä on oma tuotantolaitos Ylöjärvellä, ja sen tuotteet palvelevat niin ulkoilijoiden kuin ammattikäyttäjien tarpeita.

  • Perustettu: 1996
  • Liikevaihto: 7,4 miljoonaa euroa
  • Henkilöstö: 40 työntekijää
  • Vuosituotanto: 1,8 miljoonaa sukkaparia

Tietoa Aclimasta

Aclima on vuonna 1939 perustettu norjalainen villa-alan asiantuntija, joka kehittää teknisiä ja suorituskykyisiä villavaatteita ulkoilijoille ja ammattilaisille. Aclima yhdistää sukupolvien aikana kertyneen villaosaamisen, toiminnallisen suunnittelun ja eurooppalaisen valmistuksen luoden vaatteita, jotka on suunniteltu vaativiin olosuhteisiin.

  • Perustettu: 1939
  • Liikevaihto: 42,8 miljoonaa euroa
  • Henkilöstö: 146 työntekijää
  • Vuosituotanto: 2 miljoonaa vaatetta

 

 

 

 

 

Lue seuraavaksi

Parhaat merinovillasukat juoksuun – Frost Trail vai Merinofit?